keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen viikko työssäoppimassa

Maanantaina kävin hakemassa työpaikalta ensimmäisen työtehtävän. 
Suunnittelusta vastaava henkilö oli hyvin mukava ja sainkin laajan (kun sanon laajan niin sitä myös tarkoitan) esittelyn kaikista pistestä ja toimipaikoista joita kyseiseen paikkaan kuuluu. 
Kai se oli myös positiivista että hän rehellisesti kertoi ettei heillä ole paljoa tietämystä tarvittavista ohjelmista tai  termeistä ja saan hyvin vapaat kädet toteuttaa työt. Sain mukaani onneksi graafisen ohjeiston ja muutaman tarvittavan kuvan, vaikkakin ne olivat bittikarttamuodossa. 

Aloitin ensiksi siitä että muutin logot sun muut vektorimuotoon ja samalla parempilaatuisiksi png-versioiksi.
Sitten aloin painimaan luonnoksien ja kuvituksien kanssa. Voin sanoa suoraan että graafisessa ohjeistossa päätetyt värimaailmat eivät todellakaan ole lempivärieni joukossa mutta oikealla asettelulla taitosta sai ihan freesin näköisen.



Seuraava tehtävä olisi sitten toteuttaa ylempi luonnos ja palauttaa mieleen että mitenkäs se monisivuinen taitettava esite sitten tehtiinkään.